Historia

Historia

40-v. Historiikki

“Arvoisat juhlavieraat, hyvät jäsenet, hyvät naiset ja herrat!
Tässä on yhtehen yhytty
koko joukko kokoon saatu
merkkipäivän meiningeissä,
syntymisen sytemillä.
Eipä syyttä syntynytkään
tämä päivänsankarimme
harkiten sitä halattiin
tosituumin toivoeltiin.
Että yhtehen tulla voisi
harrastukseen halulliset
kehittymään kerkeästi,
virittymään virkeiksi
kypsymään – myös valmistumaan
opetusta antamahan.
Ettei tieto tähän jäisi
taito taantuisi peräti
ilman uutta uskaltajaa,
omaksujaa tiedon, taidon.”

Nämä sanat kirjoitteli edesmennyt liiton jäsen Anna Maija Tiira 20-vuotisjuhlaamme 1979. Hyvin ne tuntuvat sopivan tähänkin tilaisuuteen.

Kun HISTORIIKKI Nykysuomen sanakirjan mukaan on LYHYT esitys esim. yhdistyksen toiminnan historiasta, uskalsin ottaa vastaan tämän tehtävän. Olen käyttänyt näitä tietoja kerätessäni pääasiassa omia muistiinpanojani ja säilyttämiäni asiakirjoja ja luottaen muistiini liiton alkuajoilta, esiintuonut niitä seikkoja, jotka ovat olleet minulle tärkeitä, varsinkin muistot GRAND OLD LADYSTAMME; liiton perustajasta SIRKKU TUURNASTA.

Tämä historiikki on hyvin kotikutoinen, se sallittakoon – olemmehan mekin liittona kotiteollisuusihmisiä. Pyydän anteeksi puutteita asiatiedoissa, jotka kylläkin olisivat olleet korjattavissa syvällisemmällä arkistotutkiskelulla. Minulla ei kuitenkaan ole ollut mahdollisuutta päästä niiden äärelle eikä työskentelyaikakaan sitä olisi mahdollistanut.

Toivon kuitenkin, että jäsenet, samoin kuin vieraammekin, saisivat jonkinlaisen kuvan siitä ajatusten, tunteiden ja käsityön määrästä, jota liiton ja sen jäsenten toimintaan näinä vuosikymmeninä on sisältynyt.

40 vuotta sitten Sirkku Tuurnan neuvoteltua eri intressipiireihin kuuluvien henkilöiden kanssa järjestettiin 7.3.1959 neuvottelu Pienteollisuuden Keskusliitossa ja siihen osallistuivat taiteilija Sirkku Tuurna, opistonjohtaja Waldemar Bühler, taiteilija Siiri Harjola, maisteri Kerttu Niilonen, taiteilija Raija Uosikkinen ja insinööri Erkki Heikkonen. Silloin hahmoteltujen tavoitteiden ja periaatteiden varassa perustettiin Posliininkoristajain Liitto, jonka säännöt Oikeusministeriö hyväksyi 10.10.1959. Liiton jäseniksi päätettiin hyväksyä sekä ammattitutkinnon että Ateneumissa v. 1957 lopetetun posliininkoristajan tutkinnon suorittaneet. Liitto perustettiin nimenomaan alan opettajien yhdyssiteeksi ja sen tarkoituksena oli pätevien opettajavoimien lisäksi edistää oppilaskasvatusta.

Liiton ensimmäisenä puheenjohtajana toimi jonkin aikaa insinööri Erkki Heikkonen, varapuheenjohtajana Sirkku Tuurna ja sihteerinä Waldemar Bühler. Muut hallituksen jäsenet olivat taiteilijat Siiri Harjola, Raija Uosikkinen ja Esteri Tomula.

”Vaatimattomasti ja miltei tyhjästä kaikki alkoi. Uskoa ja innostusta sen sijaan oli riittävästi. Oli ammatillista taitoa ja sitä hehkuvaa intoa, jota vuosikymmenten saatossa on tarvittu. Kun sanon tyhjästä, tarkoitan lähinnä toiminnan materiaalista ja muodollista puolta.” Näin muisteli liiton alkuaikoja yksi liiton perustajista, kunniapuheenjohtaja, hallintotieteiden tohtori ja sittemmin professori Waldemar Bühler 30-vuotisjuhlamme avaussanoissa.

Sirkku Tuurna oli tyttärensä Maijan kanssa ollut suunnittelemassa vuosina 1955-1959 Valtion Askarteluohjaajaopistolle ensimmäisiä ohjaajakursseja. Liiton perustamisen jälkeen Sirkku ryhtyi erikoisryhmänsä kanssa kokeilemaan ja kehittelemään ammattitutkintoon sopivia työtapoja, joita voitaisiin käyttää esimerkkeinä. Näin luotiin Pienteollisuuden Keskusliiton alaisten ammattijärjestöjen tutkintomuotojen mukaisesti pätevyystutkintosäännöt posliininkoristajain kisällin- ja mestarintutkintoja varten. Nämä kauppa- ja teollisuusministeriö hyväksyi ja ensimmäiset ammattitutkinnot suoritettiin syksyllä 1959 ja ensimmäiset 10 kisällinkirjaa jaettiin 10.12.1959 seuraaville:

Sirkku Tuurna

Tuulikki Auramo

Leena Horttanainen

Eila Munkki

Kaija Nurkka

Anna-Liisa Rautvuori

Raili Renkonen

Kerttu Saariaho

Helga Särksalo

Aune Valkamo

Tämä puhtaasti opettajapätevyyteen tähtäävä toiminta erosi oleellisesti Pienteollisuuden Keskusliiton puitteissa toimivista muista ammattijärjestöistä sikäli, että sillä ei ollut liiketoimintaan liittyviä intressejä.

Posliininkoristajain Liiton ensimmäinen kisällinkoetilaisuus ylitti Suomen Television uutiskynnyksen ja Sirkku Tuurna oli toimittaja Vainion haastateltavana.

Sirkun A-luokan oppilaat alkoivat tutkinnon suoritettuaan ohjata ja valmentaa uusia oppilaita omissa kouluissaan ja näin liiton toiminta laajeni vähitellen koko maahan. Itse saatoin Sirkun kurssien ja kannustuksen ansiosta suorittaa posliininkoristajan kisällintutkinnon v. 1962. Siihen mennessä liitossa oli jo kolmisenkymmentä jäsentä.

Liiton toiminta on aina tähdännyt posliinin parissa ammatikseen ja harrastuksekseen työskentelevien tietojen ja taitojen kartuttamiseen ja erityisesti luovan osuuden lisäämiseen. Niinpä Sirkkukin ryhtyi koulussaan viemään posliininkoristelua uusille urille. Hän halusi päästä pois valmiista malleista ja jäljennöstöistä. Toki Sirkkukin sanoi, että taiteen jäljentäminen on se luuranko, jonka avulla opitaan tekniikkaa, mutta sille asteelle ei saa jäädä. Hän kehitteli koulussaan uusia työmenetelmiä ja piti kursseja. Pääpaino pantiin oppilaiden omiin näkemyksiin ja oman luovuuden esillesaamiseen. Tätä Sirkun uusasiallista ja omaperäisyyteen ohjaavaa koulutusta arvosteltiin ankarasti. Oli paljon helpompi antaa oppilaan jäljentää. Sirkku korosti kaikessa taiteellisuutta ja opinnollisuutta. Hänen tunneillaan vallitsi iloinen leikki- ja kokeilumieli.

Yhä useampien kansalais- ja työväenopistojen otettua ohjelmistoonsa posliininmaalauksen oli maassa huutava pula pätevistä opettajista. Liiton tarkoitusperien mukaisesti toivottiin, että vain ammattitutkinnon suorittaneet olisivat päteviä ohjaajia opistoissa. Opistoja oli kuitenkin paljon ja opettajia vähän, joten opettaja-aines oli hyvin kirjavaa.

Liiton jäsenet toimivat ohjaajina ja neuvojina eri puolilla maata järjestäen mm. kursseja ja näyttelyitä. Liiton jäseniä oli myös mahdollista saada pitämään viikonloppu- ym. kursseja opistoissa sekä kertomaan posliininkoristelusta ym. alan asioista erilaisiin tilaisuuksiin ja kerhoiltoihin. Liitto keräsi myös mm. tutkintovaatimuksia ja eri työtapoja esittelevän ”kiertävän näyttelyn”, jota sai tilata eri paikkakunnille liiton kahden jäsenen esittelemänä. Lahden Kansanopisto on eräs niistä opistoista, jossa jo vuosikaudet on järjestetty korkeatasoisia posliininkoristelun kesäkursseja liiton jäsenten johdolla.

Eräitten tarkastusmestaritoiminnassa sattuneiden erimielisyyksien vuoksi liitto erosi v. 1966 Pienteollisuuden Keskusliitosta ja liittyen Kotiteollisuuden Keskusliittoon tarkisti ja muutti tutkintojensa luonnetta puhtaasti ohjaajapätevyyteen johtavaksi sekä loi omat ohjaaja- ja ohjaajamestaritutkintonsa. Nämä tutkinnot olivat kyllä vaativia ja tarpeellisia, mutta kuten myöhemmin tultiin huomaamaan, ne eivät täyttäneet virallisten pätevyystutkintojen vaatimuksia, sillä niiden järjestämiseen ei oltu haettu virallista lupaa.

Uusi laki ammatillisista pätevyystutkinnoista v. 1967 aiheutti kisällin- ja mestarintutkintojen lopettamisen. Kaikki alan ammattitutkinnot siirrettiin ammattikasvatushallituksen alaisuuteen. Näiden kahdeksan vuoden aikana oli kisällintutkintoja suoritettu jo 63, joista mestarintutkinnon suorittaneita oli 9. Heistä Sirkku suoritti sen v. 1961 ja mm. Kerttu Karhu, Verna Normi ja Olga Widnäs v. 1964.

Uusien, nyt ammattikasvatushallituksen alaisten tutkintojen suunnitteluryhmään kuuluivat rehtori Heikki Kylmälä, fil.lis. Aimo Löfberg, professori Kyllikki Salmenhaara sekä posliininkoristajamestarit Verna Normi ja Olga Widnäs. Liitolla oli siis uusienkin tutkintojen suunnittelussa oma edustajansa.

Lasi- ja posliiniammattien keskustoimikunta sai tehtäväkseen kehitellä ammattikasvatushallituksen valvonnassa posliininmaalaajien ammattitutkintoa, jonka ensimmäinen tietopuolinen koe järjestettiin vasta 12.5.1979 sekä Helsingissä että Turussa. Kokeeseen oli lisätty joukko matematiikan ja kemian alojen kysymyksiä. Toinen vaihe eli työkokeet tietopuolisessa kokeessa hyväksytyille järjestettiin Riihimäen ammattikoulussa 18.-19.8.1979. Työkokeitten arviointilautakuntaan kuuluivat ylitarkastaja Kerttu Luukannel, joka oli liiton kunniajäsen, Verna Normi sekä Olga Widnäs ja taiteilija Karin Weckström. Tutkintonimityksiksi tulivat posliininmaalaajan ammattitutkinto ja ylempi ammattitutkinto. Tämän suoritettuaan sai hakea mestarinkirjaa.

Liiton omat ohjaajapätevyystutkinnot vuodesta 1970 lähtien ja niitä edeltäneet val- mennuskurssit toivat yhä useammalle harrastajamaalarille mahdollisuuden liittyä liiton jäseneksi. Toiminta monipuolistui; järjestettiin kursseja, opintomatkoja sekä kotimaassa että ulkomaille, ateliervierailuja, esitelmiä, luentoja, kilpailuja ja julkisia näyttelyitä. Näyttelyitä oli kyllä järjestetty jo 60-luvullakin, mm. kaksi Stockmannin yläaulassa vuosina 1963 ja 1966 sekä ikäänkuin 10-v. näyttelynä Strindbergin taidesalongissa v. 1968 nimellä ”Sirkku Tuurna ja 10 kisälliä”.

Pohjoismaisen yhteistyön voidaan katsoa alkaneen jo v. 1970, jolloin risteilimme Tukholmaan ruotsalaisen sisarjärjestömme Lintuaiheisen 10-vuotiskilpailun näyttelyyn. Mainittakoon, että näyttelyyn oli hyväksytty Tanskasta 4, Ruotsista 7 mutta Suomesta 60 työtä.

Sirkku Tuurna, joka oli taiteilijana ja opettajana tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisen posliininkoristelun ja opetuksen hyväksi, luopui liiton puheenjohtajan tehtävistä 1975. Liitolla oli kuitenkin onni saada hallituksiinsa innostuneita, vastuuntuntoisia ja liiton tarkoitusperiä toteuttavia henkilöitä niin, että liiton toimintaa voitiin jatkaa entisten periaatteiden mukaan ja saada työn jatkajiksi niitä, jotka säteilivät ympäristöönsä sitä ammattitaitoa ja pyrkimystä oman alansa kehittämiseen, mitä ajassa kaivattiin.

70- ja 80-luku olivat näyttelyiden, pohjoismaisen yhteistoiminnan ja matkojen aikaa. Liiton yhteisnäyttelyitä oli Suomen Lasimuseossa vuosina 1971, 1973 ja 1985. Galleria Hörhammerilla v. 1977 oli Sirkun yksityisnäyttely ja liiton 20 v. juhlanäyttely Galleria Brondalla v. 1979. Opintomatkoja tehtiin Englantiin Wedgewoodin posliinitehtaalle v. 1977, Leningradiin toisen kerran v. 1981, ensimmäinen oli tehty jo v. 1964, jolloin päästiin myös Lomonosovin posliinitehtaalle ja museoon, sekä Tallinnaan v. 1982.

Vuonna 1975 tanskalainen opettajajärjestö täytti 10 vuotta ja järjesti Horoskooppi-aiheisen pohjoismaisen kilpailun ja näyttelyn. Suomalaiset menestyivät siellä varsin hyvin. Seuraavana vuonna liitto järjesti myös pohjoismaisen, Raamattu -aiheisen kilpailun ja näyttelyn Espoon Hanasaaressa. Jo jonkin aikaa oli myös lasi ollut posliinin ohella joidenkin työskentelymateriaalina, joten tässä näyttelyssä oli erikseen lasitöiden sarja.

Ruotsin 20 v. juhlakilpailun aiheena oli ”Till nytta och lust” v. 1980. Tanskalaisten 20 v. näyttely oli 1985, Ruotsin 25 v. näyttely 1986 ja norjalaisten 10 v. näyttely 1988.

Liiton jäsenillä oli näinä vuosina useita yksityisnäyttelyitä eri puolilla Suomea. Arvostelut sanomalehtien palstoilla olivat varsin kiittäviä ja liitossa tehty työ tuntui jäsentensä kautta saavan laajempaakin huomiota. Ymmärrettiin, että se seikka, että maalaus tehdään toisen taiteilijan suunnittelemalle posliinipohjalle ei tee sitä vähemmän taiteelliseksi, jos työssä on nähtävänä se jokin, joka syntyy syvällä sydämessämme. Kansainvälistä huomiota herätti Eija Sundell lasireliefinäyttelyllään ja häneltä Wärtsilä-yhtymä tilasi 12 m2 lasireliefin loistoristeilija Azerbaydzhanin yökerhoon.

Suomalaisten päätapahtumiksi 80-luvulla nousivat liiton 25 v. juhlanäyttely Tampereen Nykytaiteen museossa v. 1984 ja liiton 30 v. juhlanäyttely siihen liitettyine pohjoismaisine kilpailuineen otsikkona ”Katsomme vuoteen 2000” Suomen Lasimuseossa v. 1989. Nämä näyttelyt saivat valtavan yleisömenestyksen ja antoivat upean kuvan senaikaisesta posliininkoristelusta Suomessa. Molempia tilaisuuksia kunnioittivat läsnäolollaan pohjoismaisten järjestöjen puheenjohtajat.

Kaikki juhlanäyttelyt ja tapahtumat olivat herättäneet henkiin pohjoismaisen yhteistoiminta-ajatuksen kursseineen, ja niinpä eri maiden yhdistysten johtohenkilöille järjestettiin kurssi ensin Tanskassa 1986, sitten Ruotsissa 1987 ja Suomessa 1989. Yhteistoiminnan tuloksena kerättiin pohjoismaista kiertävä näyttely, johon valikoitiin 80 työtä 47 tekijältä. Näyttely lähti liikkeelle Norjasta 1987 ja oli loppuvuodesta esillä Raumalla, Kotkassa ja Tampereella Koti- ja taideteollisuuskeskus Verkarannassa otsikolla ”Posliininkoristelua Pohjoismaista”. Tampereen kaupunki myönsi näyttelyn järjestämiseksi apurahan. Tampereelta näyttely lähetettiin Ruotsiin ja sieltä Tanskaan ja edelleen irlantilaisten asianharrastajien pyynnöstä Dubliniin.

Liitto on ollut jäsenyhdistyksenä Kotiteollisuuden Keskusliitossa, vaikka sitä eräitten kotiteollisuusihmisten taholta arvosteltiinkin muka sopimattomana kotiteollisuusotsikon alle. Keskusliitossa on kuitenkin ollut avarakatseisia johtohenkilöitä, jotka ovat ymmärtäneet, että taiteellisuuden lisäksi työmme vaatimuksena on aina ollut korkea käsityön ammattitaito. Keskusliitto on julkaissut omaa Kotiteollisuus-nimistä lehteä, jossa meillä on ollut oma palstamme. Palstalla on ollut kuvia ja kirjoituksia liiton toiminnasta. Näissä jäsenet ovat kokeilleet kirjallisia kykyjään. Oppikirjojen tekoon saakka ovat yltäneet Tuija Maija Laine, joka Kansalais- ja työväenopistojen Liiton julkaisemana on tehnyt kirjat Posliininmaalaajan opas v. 1971 ja Posliininmaalaajan opas II v. 1978. Sirkku Tuurna WSOY:n kustantamana Posliininkoristelun maailma v. 1981 ja Tuuli Markkula (nyk. Huida) – Liisa Teirisalo WSOY:n kustantamana Posliininmaalauksen uudet tuulet v. 1981.

Sirkku Tuurnan tytär Maija Tuurna-Takkula (nyk. von Brandenburg) on suunnitellut liiton hopeisen sulka-aiheisen jäsenmerkin ja siitä sommitellun kahvilusikan. Lusikoita on annettu palkkiona liiton hyväksi uurastaneille jäsenille. Jäsenmerkin kullattu, numeroitu ansiomerkki on tähän mennessä [v. 1999] annettu 11 liiton ansioituneelle jäsenelle 20 vuoden jäsenyyden perusteella. Kotiteollisuuden Keskusliitto on esityksestämme myöntänyt jäsenillemme sekä kultaisia että hopeisia taito-merkkejä, sekä yhden hopeisen ansiomerkin.

Valtiovalta on huomioinut liiton toiminnan myöntämällä 6.12.1983 sen puheenjohtajalle, posliininkoristajamestari Sirkku Tuurnalle Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin ja posliininkoristaja Onerva Lehtoselle Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. Luettelo ansio- ja taitomerkkien saajista oheisena.

Liiton nimi Posliininkoristajain Liitto ry muutettiin sääntömuutoksen jälkeen v. 1983 Suomen Posliininkoristajain Liitto ry:ksi.

Koulutus, joka liiton toiminnassa oli parinkymmenen vuoden ajan näytellyt merkittävää osaa, alkoi ohjaajatutkinnon muodossa näyttää aikansa eläneeltä 70-luvun lopussa. Ohjaajatutkinnon tilalle tuli nyt jäsentutkinto ja sääntömuutoksen jälkeen v. 1978 myös jäsentutkinnon suorittaneet voitiin hyväksyä liiton jäseniksi.

Jäsenasioita käsiteltiin sääntömuutoksineen seuraavan kerran v. 1992, jolloin liiton jäseneksi voitiin hyväksyä henkilö, joka oli harrastanut alaa todistettavasti viiden vuoden ajan ja jota liiton jäsenenä oleva opettaja suositteli. Näin jäseniä saatiin lisää ja jäsenmäärä v. 1997 lopussa oli 103.

90-luvulla viriteltiin vielä pohjoismaista yhteistyötä tanskalaisten opettajien 25 v. juhlanäyttelyssä v. 1990, pohjoismaisten puheenjohtajien kokouksessa ja norjalaisen yhdistyksen 15 v. näyttelyssä v. 1993 sekä Ruotsissa v. 1994 ja Tanskassa v. 1995 yhteispohjoismaisilla kilpailuilla ja näyttelyillä. Joukko liiton jäseniä otti näihin osaa.

V. 1993 oli liiton yhteisnäyttely Nastolassa Taideyhdistys Taarastin tiloissa. Sirkku Tuurna poistui keskuudestamme v. 1994 pitkäaikaisen sairauden murtamana, ja v. 1995 pidettiin jäsenten takautuva näyttely hänen muistokseen Taideteollisuusmuseossa Helsingissä. Näyttelystä ja havaintoesityksistä teetettiin video vuokrattavaksi liiton jäsenille.

90-luvulla elettiin muutosten aikaa. Liitto lopetti tutkintonsa ja vuonna 1997 saimme kuulla, että posliininmaalaajan viralliset tutkinnotkin oli lopetettu. Sirkun unelma oli hajonnut. Liitto kuitenkin jäsenineen, koulutuksineen, opettajineen kaikkineen oli saavuttanut vuosikymmenten kuluessa ainakin osan päämäärästään ja luonut sadoille ja tuhansille arkipäivän kamppailussa oleville harrastajille sitä iloa ja tyydytystä, mitä hyvin ohjattu harrastustoiminta tekijälleen antaa.

Liiton logo uusittiin v. 1997 ja sen suunnitteli jäsenmerkin pohjalta liiton sihteeri Arja Kossila-Karjalainen.

Liitolla on ollut useita upeita taiteilijoita, jotka kansainvälisestikin ovat tulleet tunnetuiksi sekä kilpailutöillään että yksityisnäyttelyillään. Mutta jos ”suurta taidetta” eivät kaikki ole töillään voineet saavuttaa, on kuitenkin varottava sitä johtopäätöstä, että asialla ei ole ollut mitään yhteyttä taiteellisuuteen. Kun on saavutettu riittävä työmenetelmien tuntemus, eivät ainekset ja työtavat vedä posliininkoristelua pois taiteen piiristä. Ratkaisevaa on työn laatu, kuka työtä tekee, ja millaisin tavoittein.

Toivotan liitolle, sen jäsenille, sen nykyiselle puheenjohtajalle Kicka Gärkmanille ja kaikille johtohenkilöille paljon onnea ja tarmokkuutta uuden vuosikymmenen alkaessa Anna-Maija Tiiran sanoin:

Ei saisi arvo sinänsä

olla harrastus hyväkään

eikä liitto liiatellen.

Siten sen olla pitäisi

että helppo hengitellä

olis jokaisen jäsenen.

Toinen toisemme tueksi

olisimme aivan kaikki.

Yhteistuumin yritellen

arvon aina antaisimme

toisen työlle ja teoille.

Kunniapuheenjohtaja Onerva Lehtosen pitämä historiikki Suomen Posliininkoristajain Liitto ry:n 40-vuotis -juhlaristeilyllä 17.4.1999

Henkilöhistoria

LIITON PUHEENJOHTAJAT

Sirkku Tuurna1959-1974

Onerva Lehtonen1975-1977

Pirkko-Liisa Häyhä1978-1985

Maisa Helsingius1986-1989

Pirjo Johansson1990-1991

Tuula Parviainen1992-1995

Onerva Lehtonen1996-1997

Kicka Gärkman1998-2009

Heli Lehti                   2010-2017

Marjut Tuominen 2018-

KUNNIAPUHEENJOHTAJAT

Waldemar Bühler, hall.tohtori, professori

Sirkku Tuurna, posliininkoristajamestari, taiteilija

Onerva Lehtonen, posliininkoristaja

KUNNIAJÄSENET

Paula Castren-Saikkonen, fil.kand.

Kerttu Luukannel, ylitarkastaja

Majbritt Sohlberg, puheenjohtaja Svenska Porslinsmålningsförbundet

Raija Uosikkinen, taiteilija

Maisa Helsingius, posliininkoristaja

Kaija Nurkka, posliininkoristaja

Anna-Liisa Rautvuori, posliininkoristaja

Raili Renkonen, posliininkoristaja

Helga Särksalo, posliininkoristaja

Aune Valkamo, posliininkoristaja

Tuija Maija Laine, posliininkoristaja

Leena Lundenius, posliininkoristaja

LIITON KULTAINEN ANSIOMERKKI (kullattu sulka)

No. 1    Sirkku Tuurna, 1979

No. 2    Aune Valkamo, 1979

No. 3    Raili Renkonen, 1979

No. 4    Pirkko-Liisa Häyhä, 1984

No. 5    Tellervo Suomalainen, 1984

No. 6    Onerva Lehtonen, 1984

No. 7    Tuija Maija Laine, 1984

No. 8    Verna Normi, 1984

No. 9    Anna-Liisa Rautvuori, 1990

No. 10   Tuula Parviainen, 1996

No. 11   Maisa Helsingius, 1998

No. 12   Pirjo Johansson, 1999

No. 13   Aira Simola, 2004

No. 14   Kicka Gärkman 2009

No. 15  Arja Kossila-Karjalainen 2017

No. 16 Heli Lehti 2017

KOTITEOLLISUUDEN KESKUSLIITON ANSIOMERKIT

Kultainen ansiomerkki

Sirkku Tuurna,  1975

Verna Normi,  1979

Anna-Liisa Rautvuori,  1980

Kerttu Karhu,  1983

Pirkko-Liisa Häyhä,  1986

Sirkka Sokura,  1990

Hopeinen ansiomerkki

Onerva Lehtonen,  1980

Hopeinen taitomerkki

Tuija Maija Laine,  1970

Raili Renkonen,  1980

Tellervo Suomalainen,  1980

Annikki Koponen,  1980

Leena Lundenius,  1980

Linnea Pramfelt,  1980

Kaija Kytömaa,  1983

Sirkka Sokura,  1985

 

Suomen Posliininkoristajat ry, entiseltä nimeltään Suomen Posliininkoristajain Liitto r.y., on vuonna 1959 perustettu yhdistys ja Pohjoismaiden vanhin alallaan.